Kesäinen pyttipannu

Tuoreet kesän kasvikset notkuvat toripöydillä, ja kotiviljelijällä kasvukausi on jo hyvässä vauhdissa. Kesän ensimmäisiä vihanneksia ovat retiisit ja varhaisperunat. Uuden sadon varhaisperunat ovat kesäherkkua parhaimmillaan, eivätkä ne tarvitse kaverikseen muuta kuin voita ja silliä tai savukalaa. Varhaisperunoita tulee joskus keitettyä hiukan reilummin, ja nehän ovat maukkaita sellaisenaan kylmänä salaatissa retiisin ja kevätsipulin kera. Varhaisperunoista syntyy myös maukas kesäinen pyttipannu, johon väriä siihen tuovat raikkaat retiisit. Pyttipannu on maukas kesäruoka ilman reseptiin perinteisesti kuuluvaa makkaraakin, mutta paikallinen, maukas makkara sopii sen kanssa mainiosti. Ja tuore, oman savustuspöntön savukala kruunaa yhtä lailla kesäisen pyttipannuaterian.

Retiisi-pyttipannu

Ainekset (4 annosta)

  • 600 g varhaisperunoita
  • 1 nippu retiisiä
  • 2 kevätsipulia
  • ruohosipulia
  • suolaa
  • rouhittua mustapippuria
  • rypsiöljyä tai sulatettua margariinia

Jokaiselle syöjälle paistettu kananmuna

Ohjeet

Lohko keitetyt ja jäähtyneet perunat. Lohko myös retiisit ja hienonna sipuli.

Paista pannulla rasvassa sipulia ja perunalohkoja, lisää joukkoon retiisit. Paista vielä hetki ja mausta. Lisää joukkoon hienonnettua ruohosipulia.

Paista jokaiselle syöjälle kananmuna ja aseta se annoksen päälle.