30.8.2016

Lähiruokasafari 2016 - herkkuja ympäri vuoden

  • 2

Elokuun 20. päivänä vietettiin järjestyksessä viidettä Lähiruokasafaria. Tapahtumaan osallistui 28 tilaa ja tuottajaa eri puolilta Pirkanmaata. Kaupunkilehti Moron perinteisen safariarvonnan palkintona oli paikka Seitsemisen kansallispuistoon ja Särkilammin Marjatilalle suuntautuneesta Safaribussista. Retkellä päästiin nauttimaan lähellä tuotetuista herkuista. Hyvänmielen luontonoita, Liisa Tyllilä, johdatti osallistujat myös Seitsemisen luontoon – sienten, marjojen ja yrttien aarreaittaan.  Vaikka Lähiruokasafari kestää kerrallaan vain yhden päivän, tarjoaa moni mukana olevista tiloista lähiruokaa ympäri vuoden.

Innovatiivisuutta lähiruokakokeiluihin

Lähiruokasafariin ensimmäistä kertaa osallistuneet Reetta Salminen ja Aki Ekmark olivat tyytyväisiä bussiretken antiin. ”Ruoka on ollut ihanaa ja oppaan jutut mielenkiintoisia. Tämä on hyvä tapa viettää aurinkoista loppukesän päivää”, Reetta iloitsee. Vaikka Lähiruokasafari oli kokemuksena ensimmäinen, ovat Reetta ja Aki tutustuneet Seitsemiseen ja Koveron tilaan jo useana vuonna Metsähallituksen ja Pirkanmaan luonnonsuojelupiirin talkooleirillä. Reetalla talkoovuosia oli takana peräti kymmenen. Leireillä on tehty muun muassa Koveron navetan pärekattoa ja hoidettu niittämällä Koveron pihapiiriä. Lähiruoan saatavuuden Reetta kokee jatkuvasti parantuneen. ”REKO-lähiruokarenkaat ovat olleet hyvä juttu. Tuottajat ovat saaneet tuotteitaan esille ilman välikäsiä.” Lähiruokakokeiluihin hän kaipaa kuitenkin lisää innovatiivisuutta. ”Toivon kaupunkiympäristön hyödyntämistä erilaisiin ja kaikkia hyödyttäviin lähiruokakokeiluihin. Tampereella eräs ravintola kasvattaa katolla ruokaa. Miksei tällaista voisi toteuttaa laajemminkin”, Reetta miettii.

Ruokaa luonnosta, puutarhasta ja pelloilta

Ravitsevaa ruokaa voi löytää yllättävän läheltä. Koveron perinnetilalla kasvoi vielä elokuussa erinomaisesti syötäväksi kelpaavia nokkosia. ”Olen kuivannut nokkosta ja käyttänyt sitä puurossa. Se on hyvä raudan lähde”, Reetta Salminen kertoo. Paras aika villiyrttien keräämiseen on kevät ja alkukesä. Kuitenkin esimerkiksi vuohenputki ja nokkonen kasvattavat uusia versoja myöhemminkin kesällä, kunhan kasvustot muistaa välillä niittää.

Lähiruokasafariin osallistunut Reetta Salminen pitelee käsissään erinomaista ruokakasvia, nokkosta. (Kuva: Sari Hämäläinen)

Villiyrttisesongin jälkeen kypsyvät marjat, ensimmäisten joukossa mansikka.  Kesällä lähiruokaa voi noutaa suoraan marjatilojen pelloilta. Lähiruokasafariin osallistuneista tiloista neljä tarjoaa itsepoimintamahdollisuutta. Lajikkeita on tarjolla tyrnistä vadelmiin ja herukoista pensasmustikkaan. Vuodesta riippuen herukoita voi olla tarjolla vielä elo-syyskuun vaihteessa. Tyrnin sato kypsyy vasta syksyllä. Kun puutarha on tyhjennetty marjoista, käynnistyy omenakausi. Omenoita kannattaa säilöä monella tavalla: mehustaa, keittää hilloksi ja soseeksi tai vaikkapa kuivata maistuviksi omenarenkaiksi. Suomalainen suo lumoaa tunnelmallaan. Kesällä siellä kypsyy lakka ja myöhemmin syksyllä moneen vaivaan tepsivä karpalo. Syksyllä myös metsät tarjoilevat parastaan. Mustikan jälkeen tulevat puolukat ja sienivalikoima kukoistaa. Ilmaston lämmettyä herkullisia suppilovahveroita voi löytää jopa joulukuussa.

Lähiruoan ystävän talvi

Kesällä ruokaa voi kerätä suoraan luonnosta ja puutarhasta, hakea tiloilta ja kesäpuodeista. Kesällä Suomi täyttyy myös erilaisista lähiruokaa tarjoilevista tapahtumista. Mutta entäpä sydäntalvi? Mitä lähiruoan ystävä silloin syö? ”Juureksia, lihatuotteita, maitotuotteita, kananmunia…”, Aki Ekmark luettelee. Luomujuureksia Särkilammin Marjatilalle oli lähtenyt kauppaamaan Teuvo Virtanen Uusi-Riihilän tilalta Mouhjärveltä.  Tila kasvattaa myös muun muassa luomupellavaa, joka jalostetaan rouheeksi Sini-Pellavassa Loimaan Metsämaalla.

Pellava on hieno esimerkki ympäri vuoden saatavilla olevasta tuotteesta, jonka ympärille Särkilammin tila oli rakentanut Safariohjelmansa. Pellavaa kehräsi ja sen käsittelystä kertoi Maria Vesterinen. Pellavan viljelyä esitteli tilan emäntä Merita Tasanen. Safarikävijät pääsivät keräämään pellavaa suoraan pellolta kodin koristeeksi.

Merita Tasanen esittelee pellavan viljelyä Särkilammin Marjatilan idyllisessä maisemassa. (Kuva: Sari Hämäläinen)

Mikäli juurekset perusmuodossaan alkavat kyllästyttää, kannattaa katse suunnata markettien leipähyllyille. Sieltä voi bongata Pälkäneläisen Penttilän tilan herkullista peruna- ja juuresrieskaa. Moni muukin leipomo on keksinyt lisätä juureksia leipätaikinansa joukkoon. Lähiruokasafarilla edustettuina olivat myös gluteenittomat leivonnaiset.

Lähilihan ystävä törmäsi Lähiruokasafarilla valinnan vaikeuteen. Mukana oli useita ylämaan karjaan erikoistuneita tiloja ja kaksi lammastilaa. Lisäksi tarjolla oli luomulaatuista naudanlihaa ja varattavissa biodynaamista naudan- ja karitsanlihaa. Safaripäivänä päästiin maistelemaan myös herkullista villisian lihaa. Eksoottisia strutseja löytyi kahdelta mukana olleelta tilalta. Suurta kiinnostusta Lähiruokasafarilla herättivät myös harvemmin saatavilla olevat luomukukot. Safaripäivänä lihaa oli mahdollista noutaa sekä suoraan tilalta että myymälöistä.


Lähiruokasafarille osallistui useita ylämaankarjaa kasvattavia tiloja. (Kuva: Mäki-Laurilan tila)

Säilöminen mahdollistaa erilaisten sesonkituotteiden nauttimisen talvellakin. Marjoja voi nauttia monipuolisesti mehuna, teenä, hillona, hyytelönä, rouheena ja jauheena, pakasteita unohtamatta. Kotisäilöjä voi kuivattaa sieniä, vihanneksia ja yrttejä myös sähkökäyttöisellä kuivurilla.

Ylellisyyttä arkeen

Pelkkää porkkanan ja perunan puremista ei lähiruoan ystävän elämän tarvitse olla. Välillä on lupa hemmotella itseään vaikka lasillisella viiniä tai olutta. Näidenkään perässä ei tarvitse kauas matkustaa. Lähiruokasafarille osallistuivat kaksi viinitilaa ja panimo. Suklaan raaka-aine, kaakao, ei ole varsinaista lähiruokaa mutta siitä työstettävää suklaata on mahdollista tehdä Suomessakin, jopa maatilalla! Tämän on oivaltanut Suojärven Suklaatila, jonka myyntivaltteihin kuuluu suklaan lisäksi myös kattava valikoima muiden pientuottajien tuotteita. Luonnosta löytyy apu myös monenlaisiin vaivoihin. Kurkkukipuun yskänlääkettä paremmin tepsii hunaja. Mehiläiset tekevät työnsä kesällä mutta hunajaa ja erilaisia hunajatuotteita on onneksi saatavilla läpi vuoden.

Lähiruokasafariin osallistuivat vuonna 2016 seuraavat yrittäjät:

Ahlmanin Tilapuoti
Frantsilan Kehäkukka
Gluteeniton Leipomo ILONA
Helvetin Portti
Ilolan Maatilamatkailu
Kantolopen tila
Korventaustan tila
Kurjen biodynaaminen tila
Kyläpuoti
Mantereen tila
Marjatila Tyrnikka
Metsäojan Higland
Metsärannan Liha
Mäki-Laurilan tila
Palviportti
Penttilän tila
Pesosen Mehiläistarhat
Pyynikin käsityöläispanimo
Rönnvikin Viinitila
Seitsemisen Portti
Suojärven Suklaatila
Strutsitila Syrjynen
Särkilammin marjatila
Teiskon Viini
Terissaari Oy
Tolvilan Kartanon lammastila
Vuohelan lammastila
Yrjölän Marjatila

Kirjoittaja on Ekokumppanit Oy:n Sari Hämäläinen.

 

09.8.2016

Kuminansiemen on suomalainen huipputuote

  • 1

Elokuussa päivät lyhenevät. Koskioisten kylässä Tuomas Grannin kuivurilla leijuu voimakas, raikas tuoksu. Kymmenen kuution erä kuminaa on valmis matkaamaan lajittelun kautta maailmalle. Isäntä vaikuttaa tyytyväiseltä. Sato oli hyvä.

Kuminaa viljeltiin jo kivikaudella. Todennäköisesti sitä on silloin käytetty auttamaan raakana syödyn lihan sulamista. Myös roomalaiset sotilaat tunsivat kuminan ja pureskelivat sitä raikastaakseen hengitystään ja helpottaakseen vatsavaivojaan. Egyptiläisten tiedetään käyttäneen kuminaa muiden mausteiden keralla vainajien muumioimiseen. Vielä 1600-luvulla kuminan juuri oli Pohjolassa yleisesti suosittu keittojuures. Kuminanlehtikeitossa on kuulemma mieto, porkkanamainen maku.

Ensimmäisen vuoden kuminapelto

Ensimmäisen vuoden kuminapelto

Kesannointikasvista vientituotteeksi

Suomalaisen maatalouden peltoviljelyhistoriassa kuminan tarina alkaa 1990-luvun velvoitekesannoista. Kesannoinnilla pyrittiin yhteisponnistuksella välttämään tavallisimpien viljojen ylituotanto ja siitä seurauksena uhannut hintojen romahtaminen. Joitakin kasveja sai kuitenkin viljellä myös kesantopelloilla. Näihin kuuluivat muun muassa kuituhamppu, camelina ja kumina. Kuminan satoja tutkittaessa huomattiin, että Suomessa viljeltyjen kuminansiementen öljypitoisuudet olivat merkittävän korkeita, jopa yli 5%. Tämän havainnon innoittamana ja sitkeän kokeilunhalun siivittämänä kuminan viljelyyn, keräilyyn, lajitteluun ja pakkaamiseen syntyi ketju, ja pian suomalainen kumina löysi tiensä maailmanmarkkinoille. Vientitilastojen elintarviketuonti- ja vientiluvuissa tämä piirtyy vahvana nousuna: vuonna 1995 mausteiden viennin arvo oli 1,5 miljoonaa euroa ja vuonna 2014 jo yli kahdeksan miljoonaa euroa. Pääroolia tässä muutoksessa esittää juuri kumina, Carum carvi.

Närpiössä kuminansiemeniä on vuodesta 2004 käsitellyt kuminaketjun erikoistunein toimija, Caraway Finland Oy. Yritys käyttää raaka-aineenaan kuminan lajittelujätettä. Lajittelussa kooltaan erottuneet siemenet uutetaan ja haihtuvat öljyt kerätään talteen. Uutoksesta jäljelle jäävän siemenmassan polttoarvo on korkea, ja se myydään energiantuotantoon. Kysyn Carawayn alkutuotantoneuvojalta Dan Kjällbergiltä kuminatuotannon kuulumisia. Markkina on pieni, minulle vastataan. Sitoutuneet sopimusviljelijät, alan kehitystä tukeva tuotantoneuvonta, huolellinen lajittelu ja suuri määrä hyvin palveltuja asiakkaita eri puolilla maailmaa pitävät yrityksen pyörät pyörimässä. Laajennuksia tulee tehdä varsin maltillisesti. Uudet oivallukset kuminan käyttötavoissa olisivat kuitenkin tervetulleita. Hollannista oli jo kuulemma tiedusteltu kuminaöljyä perunavarastolle. Haihtuva öljy hidastaisi perunan itämistä, jolloin varaston lämpötilaa voitaisiin ehkä nostaa.

Kolmannen vuoden kuminapelto

Kolmannen vuoden kuminapelto

Viljelymenetelmiä kehitetään

Superior Caraway Chain – ylivoimainen kuminaketju -tutkimushanke etsi vuosina 2010 – 2014 kuminan viljelyvarmuuden parannuskeinoja ja selvitti, että tiloilla saadut yhden vuoden huippusadot olivat lähelle 2 000 kiloa hehtaarilta. Tämä valoi uskoa siihen, että viljelymenetelmiä tarkistamalla ja kehittämällä keskisatoa pystytään nostamaan. Kaksikymmentäviisi vuotta kuminaa viljellyt ja lajitellut Markku Lehmuskanta toteaa, että käytännössä on kyse paitsi taidosta myös tuurista. Kumina varisee kypsänä tavattoman herkästi. Tuulinen sää puintia edeltävinä päivinä saattaa viedä osan sadosta. Samasta syystä itse puinti täytyy tehdä äärimmäisen varovaisesti. Mielessä on pidettävä myös, että kuminaöljyä haihtuu kypsästä siemenestä koko ajan. Liikuttelu ja lämpö vapauttavat öljyä, ja samalla sadon arvo alenee. Kuminan hinta määräytyy nimenomaan öljypitoisuuden mukaan. Viime vuosina korjatun kuminan öljyprosentti on ollut keskimäärin 3,2 prosenttia. Viljelyyn on pyritty valitsemaan lajikkeita, joiden siemenet eivät varise herkästi, mutta samalla siementen öljypitoisuus on puolestaan laskenut.

Kumina on kuitenkin melkoisella varmuudella myös tulevaisuuden kasvi. Monivuotisen kasvin juuri ulottuu syvälle maahan ja muodostaa paljon biomassaa. Kasvi tuo toivottua vaihtelua viljelykiertoihin, parantaa maan rakennetta ja lisää seuraavien kasvien satoja. Syysauringon lämmössä tuntuu erityisen hienolta, että Suomi on kuminayrittäjien sitkeyden ansiosta noussut yhdeksi maailman johtavista kuminamaista. Tiesittekö, muuten, että myös ruotsalaisten suosima snapsi, akvaviitti, saa osan voimastaan suomalaisesta kuminasta? Terveydeksenne, kuminayrittäjät  – Skål!

Kuminanviljelijä Tuomas Granni

Kuminanviljelijä Tuomas Granni

 

Kirjoittaja on Parasta pöytään Pirkanmaalta -hankkeen projektipäällikkö Anu Tuomola

 

21.7.2016

Lähiruokaa suurtapahtumiin?

  • 0

Partiolaisten suurleiri ROIHU2016 on meneillään. Yhdeksän päivän ajan Evon retkeilyalueella Hämeenlinnassa seikkailee 17 000 leiriläistä. Organisaatiot ylipäätänsä ja kaikki ruokajärjestelmät erityisesti ovat mielestäni kiinnostavia. Innostuksen huumassa suunnittelen hetken soittavani leirin elintarvikehuoltovastaavalle ja rupattelevani leirin ruokamääristä ja logistiikasta. Ymmärrän kuitenkin ajoissa vetäytyä aikeestani ja tyydytän uteliaisuuteni Roihusta leirin nettisivuilla. Ja sieltä löytyykin kaikenlaista mielenkiintoista:

”Roihun muonitus hoidetaan ostopalveluna. Roihulla syödään neljä kertaa päivässä: tarjolla ovat aamiainen, lounas, päivällinen ja iltapala. Leiriläiset ruokailevat aina omassa alaleirissään sijaitsevassa keittiössä. Leirin aterioista lounas ja päivällinen toimitetaan leirille valmiina, aamiainen ja iltapala valmistetaan leirillä.”

Selvä homma. Leirin ruokahuolto varmistetaan siis valmistamalla pääateriat keskuskeittiöillä. Ei mitään nostalgista kenttäkeittiötohellusta eikä vaihtelevaa ruuan laatua. Tällä leirillä nuoriso ei tule kärsimään ainakaan nälästä. Veikkaan, että lätynpaistolle on sentään varattu oma aikansa ja paikkansa.

 ”Roihun kaltaisilla isoilla suurleireillä on tärkeää, että ruokailu ja varsinkin ruokailua edeltävä jonottaminen sujuu jouhevasti. Roihu on tuottanut informatiivisen videon suurleiriruokailun anatomiasta, check it out!”, verkkosivuilla kehotetaan. 34 000 ruokailua päivässä edellyttää toimivaa linjastoa. Kangaspussissa kulkevat omat, ruokailun jälkeen pestävät ruokailuvälineet ovat sympaattinen ja perusteltu leiriläisen varustelisä kertakäyttöastiajätevuorien sijaan.

”Ruokalista säilyy yllätyksenä leiriin saakka, mutta nyt jo on tiedossa, että leirillä tullaan tarjoamaan erilaisia kastikkeita, pataruokia, kiusauksia ja pasta-aterioita. Myös erityisruokavalion ruokailijat ruokailevat oman alaleirinsä keittiössä.”

Partiolaisten suurleiri Roihu

Voi miten mielelläni tietäisinkään, mitä partioleireillä nykyisin syödään. Itse tiedän, miltä maistuu leiriläisen suussa makaroni-nötköttipata ja jauheesta valmistettu mustikkakiisseli. Niistä kokemuksista on kuitenkin neljä vuosikymmentä aikaa. Millaisen reitin kulkevat Roihun huollosta vastaavaan keittiöön saapuvat elintarvikkeet? Kuinka suuri osa niistä on tuotettu Suomessa, mitä tulee Amerikasta, mitä Aasiasta, mitä Afrikasta. Missä on tehty puolivalmisteet ja millaisia säilytysaikoja leirielintarvikkeilla on? Miten toimivat kylmä kylmänä, kuuma kuumana -järjestelyt? Leirillä kuluu joka päivä tonneittain ruokaa.

Eri ikäkausille suunnatuissa ohjelmissa on myös ruuanlaittoa. Samoajien (15-17 vuotiaita partiolaisia kutsutaan Samoajiksi) Hyvinvointi-aktiviteetin varustelistassa mainitaan nimittäin mukaan otettavina kaasutrangia, kaasua, puukko sekä ruokailuvälineet, joita tarvitaan Samoajasyömingeissä. Hmmm – mitähän siellä syödään, lieneekö kalastusrasti? Samoajien seikkailulistan ruokaan liittyvää osiota täydennetään Taiteiden yössä. Hyönteisruoka-aktiviteetin varustelistassa on velvoitus muistaa ottaa mukaan paitsi ruokailuvälineet, myös rahaa. Joku tulee ilmeisesti tuolloin paikalle tuotteistettu hyönteisateria mukanaan. Kannattanee seurata leirin somepäivityksiä ja niiden puhuttelevia ilmetallennuksia.

Vaeltajien (näitä ovat 18-22 vuotiaat partiolaiset) ruokaan liittyviä erätaitoja koetellaan hiukan edellistä haasteellisemmin. Erätaidot-aktiviteetin varustelistaan kuuluu uusiokäyttöön soveltuva ruokalusikka. ”Uistin & koru” -otsikko viitannee siihen, että jos kala ei uistimella nappaa, askartelutulos siirtyy korulippaaseen. Ruuanlaittovälineistöä on lueteltu rohkeasti: puukko, tulitikut, trangia tai muu retkikeitin, retkikeittimen kattila (sekä kansi ja kahva) 2 kpl ja paistinpannu sekä ruokailuvälineet. Vaeltajien ennakkotehtävänä on ollut miettiä valmiiksi retkiruokaresepti. Vaihdellaankohan rastilla reseptejä? Kokkaushaasteeksi tulee ilmeisesti jonkun toisen visio herkullisesta retkiruuasta. Entäpä raaka-aineet, mistä ne tälle pisteelle hankitaan?

Partiolaisten suurleiri Roihu

Kiihtymykseni alkaa nousta jo sellaisille kierroksille, että selailen leirin vierailupäivästä kertovaa sivustoa. Jospa menisin käymään itse paikan päällä? Kokemaan metsään upotetun leirikaupungin tunnelman ja näkemään omin silmin sen elintarvikejärjestelmän. Mutta ei sittenkään. Parasta pöytään Pirkanmaalta -hankkeen toiminta-alueella on kolmisenkymmentä partiolippukuntaa, joista joku saattaisi haluta kehittää omaa toimintaansa lähiruokalippukunnan suuntaan. Mielenkiintoisia aiheitahan riittää alkaen siitä, mistä lippukunnassa käytettävä ruoka hankitaan. Asiasta keskusteltaessa herätettäisiin ajatuksia ruuasta ja sen lähteistä ja kannustettaisiin loogiseen ajatteluun. Lähialueiden maatiloja pyydettäisiin myös yhteistyöhön: paikallisiin ruuan tuottajiin ja heidän ajatuksiinsa tutustuttaisiin tilavierailuilla.

Partiolaisuuteen yhdistyy luontevasti myös monenlainen jokamiehenoikeuksien hyödyntäminen: luonnon villiyrttien tunnistaminen ja hyötykäytön oppiminen tai marjojen kerääminen ja kuivaaminen. Taitojen lisääntyessä voi tavoitteena olla tuotteistaa mustikkametsä, järjestää lähiruokaleiri tai työstää lähiruoka-ajattelua eteenpäin vaellusruokailuissa.

Nyt jo pyörryttää, kun ymmärrän, että onnistunut konsepti voitaisiin monistaa jopa valtakunnalliseen käyttöön. Pidän silti mielessä, että kompastelut ja hankaluudet ne vasta opettavaisia ovatkin. Alkumetreillä olemme jo visioineet, että vastuullisuus tekee iloiseksi, tuottajien sekä heidän peltojensa, eläintensä, pihapiiriensä ja yrittäjyytensä kohtaaminen tekevät globaaleista kysymyksistä paikallisia. Tavoitteenamme on ruokailu ilman ahdistusta.

Huomaan jo melkein odottavani talvea ja palavereja partiolaisten kanssa.

 

Kirjoittaja on Parasta pöytään Pirkanmaalta -hankkeen projektipäällikkö Anu Tuomola

01.7.2016

Mahdottomasta mahdollista - kustannustehokas lähiruokatukku

  • 0

Humppilalainen Kimmo Remes on lähiruoan ja lyhyiden ruokaketjujen puolestapuhuja. Remeksen vuonna 2013 perustama LähiPuoti Remes Oy -lähiruokatukku myy ja toimittaa lähiruokaa ammattikeittiöille, kahviloille, myymälöille, pitopalveluyrityksille ja hoiva-ja palvelukodeille. Lähiruokatukun toiminta-ajatuksena on tehdä lähiruoan saatavuudesta helppoa. Asiakkaat voivat tilata kaikki tarvitsemansa lähiruokatuotteet samalta toimittajalta ja LähiPuoti toimittaa ne suoraan tilalta asiakkaalle. LähiPuodin tavoitteena on auttaa myös ruoan tuottajaa huolehtimalla tuotteiden myymisestä ja toimittamisesta, jolloin tuottaja voi keskittyä ydinosaamiseensa eli ruoan tuottamiseen. Yrityksen toiminta on laajentunut nopeasti. Tukkuliikkeitä on nyt kaksi, toinen Humppilassa ja toinen Pöytyällä, ja ketjun rakentaminen jatkuu. Lisäksi yrityksellä on tällä hetkellä kahdeksan LähiPuodin Herkut -myyntipistettä myymälöissä ja kahviloissa Hämeen, Satakunnan ja Varsinais-Suomen alueella.

Oma elämäntaparemontti johti yrityksen perustamiseen

"Ajatus yrityksen perustamisesta lähti alun perin liikkeelle omasta elämäntaparemontista ja tarpeesta löytää mahdollisimman tuoreita ja laadukkaita ruoan raaka-aineita”, kertoo Remes. ”Aiemmassa työssäni jouduin matkustamaan paljon, ja silloin tuli syötyä mitä sattuu. Kun aloin kiinnittää huomioita ruoan laatuun ja tuoreuteen, paino putosi ja vointi koheni,” muistelee Remes. ”Vähitellen aloin kiinnittää huomiota myös tuoreiden raaka-aineiden hyvään makuun. Teollisesti tuotetut elintarvikkeet maun- ja värinparantajineen ja muine lisäaineineen eivät enää maistuneet”, kertoo Remes.

Lähellä tuotettujen ja tuoreiden elintarvikkeiden metsästäminen sieltä täältä oli kuitenkin työlästä ja aikaa vievää. Vähitellen Remeksen mielessä kypsyi ajatus lähiruokatukun perustamisesta.

”Moni piti ajatusta lähiruokatukusta mahdottomana”, muistelee Remes. Helppoa ei yrityksen käynnistäminen toki ollutkaan. Elintarvikealalla toimimiseen liittyvää selvitystyötä oli tehtävä paljon, ja hinnoittelua oli mietittävä tarkkaan. Yllättäen kuljetuslainsäädännön vaatima lupamenettely osoittautui hankalaksi, sillä säädöksiä on paljon ja niitä tulkitaan eri tavoin. Vaatimukset ovat lisäksi samat pienyrittäjille ja suurille kuljetusliikkeille.

Laatutuotteita suurkeittiöille ja kuluttaja-asiakkaille

Yritys on suunnitellut yhdessä tuottajien ja asiakkaiden kanssa kunkin asiakkaan tarpeisiin soveltuvia lähiruokatuotteita ja pakkauskokoja. ”Suurkeittiö voi tilata esimerkiksi perunat ja juurekset valmiiksi pestyinä ja kuorittuina. Kuluttaja-asiakkaita palvelevat yhteistyökumppanit taas voivat tilata vähittäismyyntiin sopivia pakkauskokoja myös pieninä erinä, jotta varastointi ei muodostu ongelmaksi”, kertoo Remes. Tuotteiden tuoreus ja laatu ovat Remeksen mukaan etusijalla myös kuluttajille suunnatuissa lähiruokatuotteissa, joita myydään LähiPuodin Herkut -myyntipisteissä.

Lähipuodin tuotteita

LähiPuodin tuotteita


Lähiruoasta piristystä aluetalouteen

Lähiruoan käytön lisääminen kuntien hankinnoissa tekisi hyvää aluetaloudelle, jos kunnat tämän muistaisivat. ”Lähiruoan aluetaloudellisten vaikutusten huomioon ottaminen pitäisi kirjata kuntien strategiaan”, linjaa Remes. Kuntien olisi hankinnoissaan ajateltava pelkän hinnan sijaan myös hankintojen työllisyysvaikutuksia ja verokertymää omalla paikkakunnalla. ”Jos kaikki hankinnat tehdään oman alueen ulkopuolelta, ei paikkakunnalle jää hankinnoista senttiäkään”, muistuttaa Remes.

Lähiruoka kiinnostaa kuluttajia

Suomessa elintarvikekauppa on hyvin keskittynyttä, ja suurten ketjujen mukaan kuluttajan valinnan ratkaisee hinta. Ruoan alkuperän merkitys päätöksenteossa on kuitenkin lisääntymässä niin kuluttajien kuin ammattikeittiöidenkin piirissä. Remeksen mukaan REKO-renkaat ja ruokapiirit ovat yksi esimerkki kuluttajien kasvavasta mielenkiinnosta ruoan alkuperää ja laatua kohtaan. ”Jos suuret ketjut tarjoaisivat elintarvikkeita tuottajien nimillä, näkyisi se kuluttajien ostokäyttäytymisessä,” arvelee Remes.

Remes näkisi mielellään, että suomalaiset arvostaisivat omaa paikallista ruokakulttuuriaan ja lähialueella tuotettuja elintarvikkeita. Samalla luotaisiin työpaikkoja omalle paikkakunnalle. Kaukomailta tuotujen gojimarjojen sijaan voisimme arvostaa omien metsiemme marjoja ja niistä valmistettuja tuotteita. Suomalaisen ruoan puolesta puhuvat Remeksen mukaan maku ja puhdas luonto. Myös lyhyt ruokaketju vaikuttaa ruoan makuun. Remes kertoo, että LähiPuodin ennätys on erä perunoita, jotka saatiin puolessatoista tunnissa pellolta suurkeittiön kattilaan porisemaan.

Akaan kaupungin keittiössä siirryttiin käyttämään lähiperunaa ja havaittiin, että paremman maun myötä kouluruoan menekki kasvoi, hävikki väheni, ja oppilaat voivat paremmin. ”Laitosruokaloissa ruokahävikki on suurta, ja kaikki tietävät, että roskiin heitetty ruoka on roskiin heittyä rahaa. Kun ruoan raaka-aineet ovat tuoreita, hävikki vähenee,” muistuttaa Remes. Hävikin pienenemisestä syntyvä säästö voidaan puolestaan sijoittaa laadukkaisiin raaka-aineisiin.

Lähiruokavisio on kantanut pitkälle

Vaikka vuodet yrityksen perustamisen jälkeen ovat olleet kiireisiä, on Remeksen into lähiruokaan edelleen tallella. Palkitsevaa on ollut onnistuminen vaikeuksista huolimatta. ”Aloittaessamme moni epäili, ettei lähiruokatukku voi Suomessa menestyä. Nyt meihin otetaan yhteyttä ja kysytään, miten se sittenkin on mahdollista”, kertoo Remes. Yrityksen toiminta palkittiin vuonna 2014 Vuoden lähiruokatekona Lähiruoka & Luomu -messuilla.

 Syysvehnää

Syysvehnä kukkii Akaan Kylmäkoskella

 

Kirjoittaja on Parasta pöytään Pirkanmaalta -hankkeen projektisihteeri Ritva Pietarinen

27.11.2014

Suoramyyntiohjeistus ja tuottajaoppaan esittely

Aitoja Makuja II -hankkeen Johanna Mattila kävi torstaina 27.11. kertomassa pirkanmaalaisille tuottajille uusista suoramyyntiohjeista. Johannan mukaan yleisistä käsityksistä poiketen todellisuudessa elintarvikelainsäädäntö antaa pienille toimijoille paljon joustomahdollisuuksia. Näistä ei kuitenkaan ole tietoa, ja tätä varten Aitoja Makuja II -hankkeessa on lähdetty asioita avaamaan. Hankkeessa tehtiin kolme erilaista pakettia: Alkutuotannon tuotteiden suoramyynti, Vähittäismyyntitoiminta (jossa ei valmisteta mitään, vain myydään) ja Elintarvikkeiden valmistus ja myynti (kuten lihan leikkaaminen tai hillojen valmistus ja myynti). Painettujen esitteiden lisäksi on olemassa nettisivut www.aitojamakuja.fi/suoramyynti. Ohjeiden lisäksi nettisivuilta löytyy yrittäjien tekemiä kysymyksiä, joihin Evira on antanut vastauksensa. Nämä vastaukset toimivat ennakkotapauksina, joita voidaan soveltaa käytäntöön koko maassa. Näihin toimijat voivat verrata omaa toimintaansa ja ristiriitatilanteissa vedota Eviran vastauksiin.

Toimintaa käynnistäessä tulee miettiä tarkkaan, mitä aikoo tehdä; onko toiminta pienimuotoista vai vähän suurempaa jne. Tällä tavoin löydetään itseä koskevat, oikeat ohjeet. Alkutuotannon tuotteiden suoramyynnissä on kyse itse tuottamien alkutuotannon tuotteiden myynnistä suoraan kuluttajille tai paikalliseen vähittäismyyntiin. Alkutuotantoa ovat siis maidon- ja munantuotanto, lihakarjan kasvatus, kalastus ja kalanviljely, kasvisten, hedelmien ja marjojen sekä viljan ja sienten keräily sekä metsästys. Esimerkiksi lihan myynti ei kuulu tähän, koska sille on jo tehty muutakin kuin kauppakunnostettu. Perunaa voi pestä ja pakata, mutta pilkkominen ei tähän enää kuulu – alkutuotannossa tuote ei muuta muotoaan. Myynti voi tapahtua omalta tilalta, tienvarsikojusta, torilta, ruokapiiristä tai REKO-lähiruokarenkaasta. Jotta toiminta on pienimuotoista, on kaikkien tuotteiden määrillä myyntirajat sekä suoramyynnille että paikalliseen vähittäismyyntiin. Ja tässä muuten paikallisella tarkoitetaan sitä, että tuottaja myy suoraan kaupalle ja kauppa suoraan asiakkaalle. Väliportaita ei saa olla enempää.

Mielenkiintoisia yksityiskohtia tuli esille: Leimaamattomia kananmunia saa myydä suoraan kuluttajille 10 000 kg vuodessa. Kaupan kautta leimaamattomia ei taas saa myydä ollenkaan. Metsästysseura voi myydä hirvieläimien osia suoraan ravintolaan, jos seuraan kuuluvalla on hygieniakoulutus suoritettuna ja lahtivajalla elintarviketilan status. Ravintolassa tulee olla isolla kerrottuna, että riistan liha on tarkastamatonta. Hirvi pitäisi myydä nahkoineen ja karvoineen, vaan löytyykö Suomesta sellaista ravintolaa, joka voisi ottaa kokonaisen eläimen vastaan? Tuskin. Ei ravintoloilla ole sellaisia tiloja, joissa ruhon voisi käsitellä. Tarhattua lihaa, kuten kaniineja ei saa myydä ravintoloihin tarkastamattomana.

Jos tuotteiden määrälliset rajat ovat ylittämässä vähittäismyynnin osalta pienimuotoisuuden rajat, tulee tehdä omavalvonnan kuvaus ja tuotteesta riippuen myös vesitutkimukset. Jos taas suoramyynti kuluttajalle ylittyy, on tehtävä elintarvikehuoneistoilmoitus. Nimestä huolimatta kyse ei ole fyysisestä tilasta, vaan ainoastaan ilmoituksesta. Elintarvikehuoneistoilmoitus koskee myös kuljetusta; alkutuotannon tuotteiden kuljetus on osa yrityksen omavalvonnan kuvausta. Jos yrittäjä kuljettaa suoraan asiakkaalle ilman välikäsiä, tulee kylmäketjusta huolehtia, mutta tallentavaa lämpötilanseurantajärjestelmää ei tarvitse. Vähittäismyynnissä taas tallentava lämpötilanseurantajärjestelmä on oltava. Huomioitavaa on myös se, että elintarvikehuoneistoilmoituksen tekeminen on pakollista silloin, jos aikoo myydä toisten valmistamia tuotteita.

Luvat elintarvikkeiden valmistukseen ja myynti elintarvikehuoneistossa ei ole Johannan mukaan mitenkään vaativaa eikä monimutkaista. Pienimuotoisessa toiminnassa ei enää tarvita laitoslupaa, vaan vaatimukset laitteistoista ja tutkimuksista ovat paljon kevyempiä ja helpompia. Tämä koskee mm. lihan leikkuuta, juuston valmistamista ja kalavalmisteita. Tuotteita voi myydä suoraan kuluttajille rajattomasti ja paikalliseen vähittäismyyntiin (kaupat, ravintolat, ruokapalvelut) 1000 kg vuodessa. Tällä kohden paikallinen vähittäismyynti aiemmasta poiketen todella tarkoittaa tuotantopaikasta 150 km säteellä tapahtuvaa myyntiä.

Ohjeita kannattaa käydä kurkkaamassa www.aitojamakuja.fi/suoramyynti -sivustolta. Kysy meiltä -osio on toimijalle erityisen hyödyllinen, siellä kannattaa käydä lueskelemassa muiden yrittäjien lähettämiä kysymyksiä ja Eviran vastauksia. Kysymyksiä ja vastauksia lisätään sivustolle jatkuvasti.

Eeva

26.11.2014

Muuttuvat pakkausmerkinnät

Ahlmanilla järjestettiin perjantaina 24.11. teemapäivä aiheesta muuttuvat pakkausmerkinnät. Kuluttajatietoasetus annettiin jo vuonna 2011, mutta viimeisetkin siirtymäajat ovat päättymässä ja hankkeelta oli pyydetty opastusta aiheesta. Ahlmanin Kartanolle saapui mukava joukko aktiivisia yrittäjiä, jotka halusivat selvittää mitä muutokset tarkoittavat omalle yritykselle.

Asiantuntijana toimi Mervi Luohivaara Turun yliopiston Brahea-keskuksesta. Tilaisuudessa oli loistava mahdollisuus kysyä aiheen asiantuntijalta juuri omaan yritykseen liittyviä kysymyksiä. Mervi vastaili ansiokkaasti yleisön haasteellisiin kysymyksiin, mitä pakkauksiin pitää merkitä. Myös tuotteen nimeämisestä ja markkinoinnista heräsi kysymyksiä. Esimerkiksi sanojen ”kotimainen” ja ”aito” käyttöä on mietittävä tarkkaan. Kotimainen sanan sijaan ”suomalainen” on parempi termi kuvaamaan tuotteen alkuperämaata. Itse ostan usein ”aito saunapalvi” makkaraa, mutta mitä aito tässä yhteydessä tarkoittaa? Onko makkara oikeasti palvattu savusaunassa ja miksi tuote on parempi kuin tavallinen ”saunapalvi” makkara? Tuotteen nimeämisessä on oltava varma, että nimi on kuvaava eikä johda kuluttajaa harhaan. Aihe herätti paljon keskustelua ja varattu kaksi tuntia ei riittänytkään, vaan keskustelua käytiin vielä lounaspöydissä. Erityisesti keskustelua aiheutti virkamiesten vaihtelevat tulkinnat asiasta ja osallistujat toivoivat johdonmukaisuutta viranomaisten toimintaan.

Paikalla olleet yrittäjät edustivat laaja-alaisesti eri toimialoja ja erilaisia myyntikanavia. GS1 Finlandin edustaja Mikko Luokkamäki oli saapunut esittelemään ”enaria”, johon vähittäiskaupan kanssa toimivat yritykset ovat jo jollakin tapaa törmänneet. Enari-nimike on toki jo vanhentunut ja nykyään EAN-koodin on korvannut GTIN-koodi. GTIN-koodi on kansainvälisesti standardisoitu tunnistekeino, jolla voidaan yksilöidä tuotteita. Vähittäiskaupassa on siirrytty yhä useammin sähköiseen tilausjärjestelmään ja tulevaisuudessa se tulee olemaan kaupankäynnin ehto. GTIN-koodi helpottaa sähköiseen tilausjärjestelmään pääsyä. GS1 Finland on kotimainen puolueeton yritys, joka vastaa ainoana toimijana Suomessa koodien myöntämisestä.

Päivän viimeinen puheenvuoro oli varattu Pirkanmaan Laatuetiketin Timo Rouville. Timo saapuikin paikalle tuliaisten kera. Timon tuomat esimerkkitarrat olivat kovan tutkinnan kohteena ja monet saivat uusia ideoita omien tuotteidensa etiketteihin. Etikettien suunnittelussa voidaan käyttää esimerkiksi erilaisia värejä, muotoja, materiaaleja ja esipainettuja vaihtoehtoja - vain mielikuvitus on rajana. Etikettejä voidaan painaa digipainettuna tai offset-painona riippuen etiketin materiaalista ja käyttökohteesta. Timo painotti kuinka tärkeää on oikeanlaisen etiketin suunnittelu. Etiketin avulla tuotteelle saadaan lisää näkyvyyttä, joka auttaa erottumaan muista samanlaisista tuotteista. Hyvästä etiketistä viranomaisten vaatimat merkinnät ovat helposti luettavissa sekä tuotteesta saa hyvän mielikuvan, joka helpottaa kuluttajan ostopäätöstä. Etiketin suunnitteluun kannattaa siis panostaa, koska näköaistin avulla asiakas saa ensimmäisen kokemuksen tuotteesta.

Päivä oli antoisa ja siitä oli varmasti myös käytännön hyötyä. Mervin ja Mikon käyttämiin esityksiin voi tutustua meidän nettisivujen materiaalit-välilehden kautta. Kiitos vielä kerran kaikille osallistujille! Eero

20.10.2014

Lähiruoan yhteiskunnallinen merkitys Pirkanmaalla

Olin muutama viikko sitten PPP ja Aitoja Makuja -hankkeiden päätösseminaarissa Tampereella. Näiden kahden hankkeen avulla lähiruoka on noussut juhlapuheiden sivulauseista konkreettiseen toimintaan. Hankkeiden tehtävänä on ollut tutkia, auttaa, selvittää, herättää keskustelua, yhdistää, verkostoitua, tehdä tunnetuksi ja olla alulle paneva tekijä lähiruokakulttuurin kehittämisessä. Hankkeet ovat päättymässä ja nyt tarvitaan jatkuvuutta. Yksityiset kuluttajat ovat jo hienosti kiinnostuneet ruoan alkuperästä ja lähiruoka on saanut kannattajia. Haasteelliseksi on kuitenkin koettu julkinen sektori. Seminaariyleisö vaatikin, että kuntapäättäjien päät pitää saada käännettyä lähiruoan puolelle.


Helsingin Ruralia-instituutti on tutkinut lähiruoan käytön aluetaloudellisia vaikutuksia Suomen maakunnissa. Elintarvikeyrityksille lähetetyn kyselylomakkeen avulla tutkittiin, minkälaisia yrityksiä Pirkanmaalla on. Kyselyssä kysyttiin yrityksiltä kaikenlaista maan ja taivaan väliltä yrityksen toiminnasta ja tulevaisuuden näkymistä. Tutkimuksessa selvitettiin, millaisia elintarvikeyrityksiä maakunnissa on ja mikä on niiden yhteiskunnallinen merkitys. Tutkimuksen mukaan Pirkanmaalla on noin pari sataa elintarvikeyritystä ja ne työllistävät noin 2681 henkilöä. Elintarvikeyritysten yhteenlaskettu liikevaihto oli tutkimuksen mukaan 513 miljoonan euron paikkeilla. Lukumäärältään eniten oli leipomotuotteita valmistavia yrityksiä, merkittävin työllistäjäryhmä oli muiden elintarvikkeiden valmistajat. Alkutuotannon osalta tutkimuksessa kerrottiin myös tilastofaktaa: Vuonna 2012 Pirkanmaalla oli 4422 maatila, joista suurin osa kasvinviljelytiloja (2499). Verrattuna muun maan keskiarvoihin kotieläintiloja on enemmän ja erikoiskasvituotantoa vähemmän. Tulokset on avattu tutkimuksessa höystettynä taulukoilla ja suorilla lainauksilla sanallisista palautteista. Tarkemmat tulokset voi käydä lukemassa linkistä: http://www.helsinki.fi/ruralia/julkaisut/pdf/Raportteja118.pdf


Mikä tässä on nyt sitten niin ihmeellistä? Pöydälläni on tällä hetkellä kolme vastaavanlaista tutkimusta. Kyselytutkimuksissa selvitetään, minkälaisia elintarvikeyrityksiä Pirkanmaalla on, mistä hankitaan raaka-aineita, työntekijöistä, liikevaihdon kehityksestä, myyntikanavista, mitä yrittäjät ajattelevat tulevaisuudesta ja niin edelleen. Tutkimusten tulokset ovat vielä hieman erilaisia, riippuen minkälaiset yritykset ovat kyselyihin vastanneet. Aika tarkkaan on siis jo tutkittu yritysten toimintaympäristöä ja minkälaisia elintarvikeyrityksiä maakunnassa on. Ruralia-instituutin tutkimuksessa Pirkanmaan osuus on kymmenen sivua ja näistä kymmenestä sivusta kahdeksalla sivulla käsitellään tuttuja tuloksia Pirkanmaalaisesta ruokakulttuurista, alkutuotannosta ja elintarvikeyrityksistä. Ei pidä ymmärtää väärin, en todellakaan väheksy edellä mainittuja asioita ja olen erittäin kiinnostunut Pirkanmaalaisesta maaseudusta, elintarvikeyrityksistä ja lähiruoasta. Mutta kaikista eniten olen kiinnostunut siitä, kuinka saisimme lähiruoan kaikkien ihmisten ulottuville ja kannattavaksi yritystoiminnaksi? Tässä vaiheessa voin nostaa esiin Ruralia-instituutin tutkimuksen kaksi viimeistä sivua, joilta löytyy tutkimuksen tarkoitus ja suola: Ne tarjoavat kättä pidempää päättäjien päiden kääntämiseksi.


Kuntapäättäjiä kiinnostaa lähinnä raha ja työpaikat. Tässä tutkimuksessa on pystytty uskottavasti todistamaan mitkä ovat maatalouden ja elintarviketeollisuuden aluetaloudelliset vaikutukset. Seuraavassa on olennaista tilastofaktaa päättäjille: Jos vuoteen 2020 mennessä Pirkanmaalaiset hankintarenkaat nostavat omasta maakunnasta ostettujen elintarvikkeiden määrän kymmenestä prosentista arvioimaansa 28 prosenttiin, niin se kasvattaisi Pirkanmaan BKT:tä 13,3 miljoonaa euroa. Sama määrä lisää oman maakunnan elintarvikkeita toisi 186,7 henkilötyövuotta lisää Pirkanmaalle. Tämän luulisi kiinnostavan päätösvastuussa olevia ihmisiä - siis investoimalla 3,5 miljoonaa euroa lisää oman maakunnan elintarvikkeisiin saataisiin moninkertainen kokonaistaloudellinen hyöty!


Tällaista tietoa ja tutkimusta voidaan käyttää - ja pitää käyttää - hyödyksi kun halutaan vaikuttaa päättäjiin. En usko, että kovin moni voi kieltää lähiruoan aluetaloudellista merkitystä. Kyse on enää siitä, halutaanko investoida tulevaisuuteen ja luoda työtä sekä hyvinvointia maakuntaan. Suomen demokraattinen järjestelmä antaa meille mahdollisuuden vaikuttaa päättäjiin tehokkaasti. Lähiruoan käytöstä omassa kunnassasi päättää kansalaisten valitsema kunnanvaltuusto. Kunnallisvaalit ovat neljän vuoden välein ja vaalitulokseen ei vaikuta hankkeet, maa- ja metsätalousministeriö tai MTK, vaan se mitä sinä itse äänestyskorttiin raaputat. Vaadi omaa ehdokastasi tukemaan lähiruoan käyttöä ja suorittamaan rohkea investointi työn sekä hyvinvoinnin puolesta. Jokainen meistä voi tehdä päivittäin päätöksen lähiruoan puolesta kaupan hyllyllä, ravintolassa tai vaikka baaritiskillä. Nyt on meidän jokaisen vuoro vaikuttaa tulevaisuuteen!

Kirjoittaja on Parasta Pöytään Pirkanmaalta -hankkeen harjoittelija Eero Ojanen.

25.6.2014

Lähiruokarengastoiminta on saanut siivet alleen

Yleensä yksinkertaiset asiat ovat toimivimpia. Tästä hyvänä esimerkkinä ovat REKO Lähiruokarenkaat, jotka saavat parissa päivässä satoja kuluttajia kiinnostumaan lähiruoan ostamisesta suoraan kuluttajalta. Eivätkä tuottajatkaan toimintaa yhtään väheksy, helppous ja tehokkuus ovat ilmeisiä myös myyjän kannalta.

Lähiruokarengastoiminta on saanut alkunsa Pietarsaarelaisen Thomas Snellmanin vierailusta Ranskassa, jossa hän tutustui paikalliseen kumppanuusmaatalouteen. Thomas ajatteli, että asiaa voisi yksinkertaistaa vielä entisestään ja laittaa osapuolet kohtaamaan sosiaalisessa mediassa. Pian syntyi facebook-ryhmät REKO Pietarsaari ja REKO Vaasa, joissa on tätä nykyä yhteensä noin tuhat jäsentä. Pirkanmaalla renkaita on jo Vesilahdessa, Lempäälässä, Akaassa ja juuri perustettuna Nokialla. Renkaiden ryhmät löytyvät facebookista samaan tyyliin nimettyinä, kuten esimerkiksi Vesilahden Lähiruokarengas REKO tai Nokian Lähiruokarengas REKO.

REKO tulee ruotsinkielisistä sanoista Rejäl konsumtion, suomeksi luotettava tai reilu kuluttaminen. Rengas toimii ruokapiirin tapaisesti, mutta kuluttaja ostaa suoraan tuottajalta ilman välikäsiä. Tilausalustana toimii facebook, jonka salatussa ryhmässä tuottaja avaa tilausketjun, johon kuluttajat kommentoivat omat tilauksensa. Toimituksia renkaassa on yleensä viikoittain, tietyn tuottajan tuotteiden toimitussykli riippuu tuotteesta. Esimerkiksi jauhoja ja pakastettua lihaa voidaan toimittaa vain kerran kuukaudessa, mutta tuoreita salaatteja ja ituja viikoittain. Tuottajat tuovat tuotteet sovittuun paikkaan, josta kuluttajat noutavat ne.

Toiminta on monella tavalla reilua. Kuluttajan kannalta reilua on se, että tuotteen alkuperä on tiedossa ja kuluttaja pääsee kasvotusten kohtaamaan tuottajan. Kun ruokaa myydään omilla kasvoilla, voi kuluttaja luottaa siihen, että tuotantoketjussa on kaikki kunnossa. Reilua on myös se, että välistävetoja ei ole, koska toiminnan organisoinnista ja kuljetuksista ei makseta kenellekään – tuottaja saa tuotteestaan saman hinnan, jonka kuluttaja maksaa ja kuluttajalta suoran palautteen tuotteistaan. Reiluus heijastuu myös ulkopuolelle, sillä toiminta on kaikilta kanteilta katsottuna kestävää kuluttamista: Se tukee aluetaloutta, eettisesti kestävää tuotantoa, huomioi ympäristön minimoimalla kuljetukset ja pakkausmateriaalien käytön sekä suosii sesonginmukaista ruokaa. Sosiaalinen kestävyys tulee toiminnan avoimuudesta, yhteisöllisyyden lisääntymisestä ja elämyksellisyydestä.
Renkaiden periaatteiden mukaisesti tuotteiden tulee olla mahdollisimman lähellä tuotettua ruokaa, jonka alkuperä on tiedossa. Tuotannon eettisyys on tärkeää, tuotteiden ei tarvitse kuitenkaan välttämättä olla Luomua. Tuotteet ovat tuoreita, puhtaita, maukkaita ja lisäaineettomia. Renkaassa myytävien tuotteiden tulee olla omia, toisten tuotteiden välittäminen ei ole mahdollista mutta tuottajat voivat tehdä yhteistyötä mm. kuljetuksien suhteen.

Lähiruokarengastoiminta on helppoa. Aluksi se vaatii panoksia ylläpitäjiksi ryhtyviltä, jotta mukaan saadaan riittävästi tuottajia. Puskaradio hoitaa kuluttajapuolen: mainostusta ryhmistä ei ole juuri tarvinnut tehdä. Pikkuhiljaa lähiruokarengastoiminta saa jalansijaa myös tuottajien verkostoissa ja sana helposta markkinointitavasta kiirii. Lähiruokarenkaan tuottajat voivat olla alkutuottajia tai jatkojalostajia, kuten viljansa jauhavia viljelijöitä tai leipomoalan yrittäjiä. Kuka tahansa renkaassa mukana oleva voi myös myydä omaa, ylimääräistä tuotantoansa, kuten vaikka syksyllä marjoja.

Rohkeasti mukaan renkaisiin, tai ota yhteyttä hankehenkilöstöön niin perustetaan rengas myös sinun paikkakunnallesi!

24.1.2014

Tehdään lähiruokapäätöksiä tänään

Helsingissä järjestettiin tämän otsikon alla ennen joulua Tehdään lähiruokapäätöksiä tänään -seminaari, johon tuliaisiaan toi mm. mielenkiintoinen Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin Lähiruoan aluetaloudelliset vaikutukset -hanke. Alla ajatuksia tästä seminaarista kummuten.

Paikallisen ruoan käyttö maakunnassa voidaan turvata vain osana seutukunnan strategiaa. Maakunnissa on olemassa strategisia päätöksiä, mutta Pirkanmaalta ruokastrategia vielä puuttuu. Mitäpä jos haastamme kaikki paikalliset kehittäjät, kunnan päättäjät, ammattikeittiöt ja liitot laatimaan yhdessä strategiaa, jolla saadaan paikallisen ruoan käytön osuus nousuun maakunnassamme? Kaivataan maakuntaitsekkyyttä, joka parantaa juuri meidän maakuntamme työllisyyttä. Elintarviketeollisuuden BKT on 7,1 %. Merkittävä luku, jospa kotimaista ruoantuotantoa ei vaikka olisikaan? Olen useampaan kertaan ollut kuuntelemassa eri yhteyksissä europarlamentikko Sirpa Pietikäisen ajatuksia elintarvikealasta, lähiruoasta ja ruokakulttuurista. Häntä lainaten: ”Halpaa, huonoa ja kaukaa, ei anna mahdollisuutta paikallisen talouden kehittymiselle”.

 

Lähiruoan ja luomunkäyttö on erityiskysymys hallituksen lähiruokaohjelmassa ja Kataisen hallitusohjelmassa. Luomun käyttöä pyritään nostamaan 10 % kaikista hankinnoista vuoteen 2015 mennessä ja 20 % vuoteen 2020 mennessä. Elintarvikkeita jalostavia yrityksiä on suomessa noin 3000 tuhatta. Näistä yrityksistä 90 % työllistää alle 20 henkilöä. Loput 10 % ovat suurimpia ruoantuottajia. Lähiruokaan halutaan nyt panostaa myös julkisella sektorilla, mutta saatavuus on peruskysymys. Julkisella sektorilla pelkästään hankintojen muuttaminen paikallista ruokaa suosivaksi ei itsessään riitä. Muutoksia on tehtävä myös asenteiden ja ruokalistojen tasolla. Sesonkien suosimisella voidaan esimerkiksi muuttaa ruokalistaa kotimaisia juureksia suosivaksi. Juuresten käytöllä voidaan ruokalistalla tehdä tilaa vaikkapa kalliimpien luomulihatuotteiden käyttämiselle.

 

Pirkanmaalaiset jatkojalostajat käyttävät tuotteidensa valmistukseen 80 % kotimaisia raaka-aineita, mutta myyvät vain 20 % valmiista tuotteista omassa maakunnassa, miksi?

 

Jos lähi- ja luomuruokaan halutaan todella panostaa julkisella sektorilla, kuntapäättäjät vastaavat siitä mihin kunnan verorahat käytetään. Lähiruoan käyttö on arvovalinta ja hankinta kannanotto paikallisen tuotannon puolesta. Lähiruoan käyttö lisää paikallista elinvoimaa ja lähiruoka työllistää hyvin. Pirkanmaalla Ikaalisten kaupungille ja Hämeenkyrön kunnalle on annettu hankintavalmennusta, sekä koitettu toimintamallia, jolla voidaan ottaa huomioon pienet tarjoajat. Hiukan työlääksi mutta kuitenkin toimivaksi koettiin osaprojektin aikana toteutettu neuvottelumenettely. Ja Projekti onnistui. Hankinta asiantuntija Kati Myllyniemen johdolla paikallisten juuresten, perunan, vihannesten ja hedelmien määrää saatiin kasvatettua näiden kahden kunnan hankinnoissa.

Lainaan vielä melko vapaasti Sirpa Pietikäistä: turvallista, terveellistä, eettistä, ekologista ja edullista pitäisi olla myös julkisen keittiön valinta.

Tule mukaan julkisten keittiöiden loppuseminaariin 18.2 Ahlmanille, sekä yhteistyöretkellemme Keski-Suomeen 13.3. Lisätietoja saat näiltä sivuilta ajankohtaisista ja tapahtumista. Kirpeää ja aurinkoista pakkaskeliä! Anette

19.12.2013

Lähi- ja luomuruokatapahtuma Tampere-talossa

Tampere-talossa järjestettiin lauantaina 26.10.13 klo 10–17 Parasta Pöytään Pirkanmaalta -lähi- ja luomuruokatapahtuma, jonka tarkoituksena oli tarjota paikallisten elintarviketuottajien antimia tamperelaisten lautasille. Tapahtuman vierailijoiksi olivat tervetulleita paikallisesta ruoasta kiinnostuneet kuluttajat sekä ravintola- ja kaupan alan ammattilaiset.

Mukaan näytteilleasettajiksi kutsuttiin sekä ihan pieniä että isompiakin paikallisia tuottajia. Pääpaino oli lähiruoassa, mutta myös luomuruoka sopi hyvin samaan pöytään.

Tapahtumassa voi tutustua lähituotteisiin ja ostaa herkkuja kotiin vietäväksi. Päivällä oli mahdollisuus kuulla asiantuntijaluentoja ja ostaa lounas, jossa maistui paikallisuus. Illalla vuorossa oli Pirkanmaan Keittiömestarit ry:n sadonkorjuujuhla, johon myytiin ennakkoon illalliskortteja.

”Lähiruoka on mahdollisimman suurelta osin Pirkanmaalla tuotettua ruokaa, jonka tuotanto- ja jakeluketju on lyhyt ja jäljitettävissä tuot¬teen alkulähteille saakka” kertoi Parasta Pöytään Pirkanmaalta -hankkeen projektipäällikkö Anette Mellin Ahlmanilta.

Lähiruoka tukee Pirkanmaan taloutta ja kiinnostavuutta


”Lähiruoan suosio piristää paikallista elinkeinoelämää ja ruokataloutta”, Mellin kertoo. ”Asialla on myös kulttuurinen näkökulma. Paikallisruokien uusi suosio kehittää alueen omaleimaisuutta matkailukohteena. Kaiken jo kokeneet ja nähneet turistit ja kongressivieraat haluavat täällä vieraillessaan maistaa nimenomaan pirkanmaalaisia makuja”, hän jatkaa.

Lähiruokatapahtumassa elintarviketuottajat voivat markkinoida omia tuotteitaan ja verkostoitua sekä keskenään että eri jakelukanavien (tukkujen, vähittäiskauppojen, ravintoloiden) kanssa. Pirkanmaalaisen ruokaketjun toiminta ja logistiikka kaipaa tehostamista. Lähiruoan saatavuus ei ole vielä riittävän tehokasta esim. ravintoloitsijoiden näkökulmasta.

”Kansainvälisille kongressivieraille toivotaan entistä useammin lähiruokaa, mutta keittiömestarille on iso haaste saada esimerkiksi paikallista lampaanlihaa 500 hengelle” kertoo Tampere-talon keittiöpäällikkö Juhana Paturi.

Lähiruokatapahtuman pääjärjestäjä oli Ahlman, mutta suunnittelussa ja järjestelyissä olivat mukana myös Tampere-talo ja Tampere Convention Bureau.

Lähiruokatapahtuma liittyy Ahlmanin Parasta Pöytään Pirkanmaalta -hankkeeseen, joka pyrkii poistamaan lähiruoan käytön esteitä. Tampere-talossa on pitkään tehty töitä kestävän kehityksen saralla ja uusi Lähiruokatapahtuma tukee mainiosti talon vihreää linjaa. Tapahtuma tukee myös Tampere Convention Bureaun luotsaamaa ”Greening Tampere for Events and Meetings” -projektia, jonka tarkoituksena on kehittää Tampereen kongressi- ja tapahtuma-alaa entistä enemmän kestävän kehityksen mukaiseksi.

 

« Edelliset 10