Mannapuuroa SunSpeltiltä

Speltti on vehnänsukuinen jalostamaton vilja, jota on todennäköisesti viljelty jo 10 000 vuoden ajan. Speltti on ollut arvostettu vehnälaji kautta aikojen. Kerrotaan, että speltin avulla maailmaa valloittivat Egyptin faaraot ja Aleksanteri Suuri. Keski-Euroopan luostareissa on kerrottu spelttiä käytetyn sairaiden parantamiseen. Spelttiä viljellään Keski-Euroopassa edelleen. Suomessakin spelttiä viljellään jo 2000 hehtaarilla. Speltti on kasvuvaatimuksiltaan vaatimaton, sillä se menestyy ilman lannoitusta karuillakin maaperillä. Suomessa spelttiä kasvatetaan Oulun seudulla saakka.

SunSpelt on ensimmäisiä yrityksiä, joka on Suomessa lähtenyt jalostamaan erilaisia spelttituotteita. SunSpeltin tuotevalikoimassa on speltistä erilaisia jauhoja, spelttihiutaleita, spelttisuurimoita, kuitulisiä, spelttinäkkäriä ja spelttilakua. SunSpelt on kehittänyt myös hyviä spelttireseptejä. Speltin ohella yritys jalostaa myös kotimaista kvinoaa.

Pehmeä mannapuuro speltistä on hyvä aloitus päivälle tai hyvä välipala.

Ainesosat

  • 1 litra maitoa
  • 2 1/4 dl SunSpeltin täysjyvämannaa
  • 1/2 tl suolaa

Ohjeet

Kiehauta maito ja sekoita joukkoon täysjyvämanna. Anna hautua noin 5 minuuttia. Lisää suola. Nauti heti lämpimänä marjojen tai mehukeiton kera.