08.8.2018

Ruokanautintoja ennen ja nyt

Kesälauantaisin käyn usein torilla. Tampereella kaikki suuntaavat Tammelantorille, joka kuhisee väkeä. Värikkäät marja- ja vihanneskojut, kukkamyyjät ja toria reunustavat kesäravintolat ja -kahvilat vetävät kaupunkilaisia puoleensa. Torille tullaan viihtymään, tapaamaan tuttuja, hakemaan ensimmäiset uudet perunat ja tuoreet marjat ja vaihtamaan samalla muutama sana torimyyjien kanssa. Aitoon tamperelaisuuteen kuuluu myös vierailla Tammelantorin mustamakkarakojulla ainakin kerran kesässä. Ruokaostosten tekeminen torilla on mielenkiintoista siksi, että usein ruoan voi ostaa suoraan tuottajalta tai valmistajalta. Ostan vihannekset ja marjat mieluiten myyntikojusta, jonka katoksessa komeilee viljelijän ja paikkakunnan nimi, sillä on mukava tietää, mistä ruoka on peräisin ja miten se on tuotettu. Oma aarin suuruinen viljelypalstani alkaa tuottaa satoa vasta heinäkuussa, joten torille on etenkin alkukesästä usein asiaa.

Ruoan tuottajien tapaaminen tuo aina tuttuuden tunteen, sillä olen itse maatilalta kotoisin. Silloin ei tosin ollut tarpeen pohtia ruoan alkuperää, sillä suurin osa syömästämme ruoasta oli omalta tilalta, lähialueelta tai ainakin kotimaasta peräisin. Tilalla tuotettujen raaka-aineiden lisäksi ruokapöytään saatiin myös oman kasvimaan ja marjatarhan antimia. Vanhempieni sukupolvelle metsästys, kalastus, marjastus ja sienestys olivat lisäksi itsestään selviä harrastuksia. Arkiruoassamme ei varmaankaan ollut mitään poikkeuksellista, mutta ehkä raaka-aineiden laatu, tuoreus ja yksinkertainen valmistustapa tekivät ruoasta niin maistuvaa. Voi tosin olla, että perinneruokien valmistamisen taitavalla isoäidilläni ja puutarhanhoidosta innostuneella äidilläni oli osuutensa asiaan. Ehkä myös maalaistalon iso, puilla lämmitettävä leivinuuni ja ikivanhat valurautaiset padat ja pannut lisäsivät oman vivahteensa lapsuuden ruokamuistoihin.

Kuluneen kesän poikkeuksellisen kuiva sää vaikuttaa maatiloilla ravinto- ja rehukasvien satoihin, ja kesä jää tulevaisuudessa tuskin ainoaksi laatuaan. Ruoan ja sen raaka-aineiden maku, tuoreus ja tuotantotapa ovat monille kuluttajille yhtä tärkeämpiä, mutta myös ruokaturva noussee jatkossa puheenaiheeksi yhtä useammin. Lähellä tuotettu ruoka on hyvä valinta kaikista näistä syistä.

Parasta pöytään Pirkanmaalta -hanke on tuottanut lähiruokajulkaisun, johon olemme haastatelleet pirkanmaalaisia maaseutu- ja elintarvikeyrittäjiä. Julkaisussa yrittäjät kertovat tarinoita työstään ja elämästään omalla äänellään ja kertaavat ilonaiheita ja haasteita valitsemansa urapolun varrelta. Haastattelumatkoilla kohtasin maatiloilla ja yrityksissä suurta innostusta ja paloa omaan työhön, peräänantamattomuutta ja sitkeyttä, sekä uskoa siihen, että paikallisen ruoan arvostus tulevaisuudessa edelleen kasvaa.

Lähiruokajulkaisumme on ilmainen ja voit lukea sen tästä linkistä. Julkaistusta löydät myös reseptejä jokaiseen vuodenaikaan sekä upeita kuvia pirkanmaalaisilta tiloilta ja paikallisista lähiruokaherkuista. Kuvat ja taitto ovat Laine Magazinen tekijöiden Sini Ellenin ja Jonna Hietalan käsialaa. Sini ja Jonna ovat visuaalisen tarinankerronnan mestareita ja lopputulosta onkin nautinto selailla. 

Nautinnollisia hetkiä lähiruoan parissa!

 

Kirjoittaja on Parasta pöytään Pirkanmaalta -hankkeen sihteeri Ritva Pietarinen
Kuvat Laine Magazine

Kirjoitus on julkaistu aiemmin Terrafiore – Puutarhassa -blogissa.

09.2.2017

Liikkuva teurastamo tekee elävien teuraseläinten kuljettamisen tarpeettomaksi

  • 1

Hälsinglandin maakunnassa Keski-Ruotsissa toimii liikkuva teurastamo, Hälsingestintan, joka käy teurastamassa eläimiä lihakarjatiloilla. Yrityksen toiminnan tavoitteena on tehdä teurastuksesta eläimille mahdollisimman stressitöntä ja myös vaikuttaa kuluttajien käsityksiin lihan laadusta ja jäljitettävyydestä.

Monet nykyiset toimintatapamme eivät ole kestäviä. Tästä ovat osoituksena esimerkiksi talouskriisit, lisääntyvä eriarvoisuus, hupenevat luonnonvarat ja luonnon monimuotoisuuden väheneminen. Ratkaisuksi on noussut pyrkimys kestävään kehitykseen. Kestävä kehitys on vastuullisen liiketoiminnan keskeinen tavoite. Vastuullisuudella tarkoitetaan arvoja, tekoja ja sanoja, joilla yrityksissä pyritään ottamaan huomioon sidosryhmien tarpeet paremmin ja laajemmin kuin laki edellyttää. Vastuullisesti toimiva yritys tai organisaatio ottaa huomioon toimintansa sosiaaliset, taloudelliset ja ympäristövaikutukset.  Elintarvikeketju pyrkii toimimaan vastuullisesti niissä asioissa, jotka se itse määrittelee vastuullisen toiminnan alueiksi, ja joita se mittaa. Elintarvikeketjun vastuullisuuden seitsemäksi ulottuvuudeksi on länsimaissa määritetty ympäristö, tuoteturvallisuus, ravitsemus, työhyvinvointi, eläinten hyvinvointi, paikallinen hyvinvointi ja taloudellinen vastuu. Suomessa lihantuotantoketjun vastuullisuusmittareita ovat olleet aktiivisimmin kehittämässä isot lihatalot, jotka haluavat pitää kiinni asiakkaistaan ja varmistaa, että edullinen, tasalaatuinen, tuore, turvallinen ja kotimainen elintarvike kiinnostaa kuluttajia myös tulevaisuudessa.

Hälsinglandin rohkea karjatilallinen

Sattuipa viime vuosituhannen lopulla Ruotsinmaalla kuitenkin sellaista, että maanviljelijä ja karjankasvattaja Britt-Marie Stegs tuli aktiivisesti pohtineeksi agribisneksen vaikutuksia tarjolla olevan naudanlihan laatuun. Tuotannon tehostuessa ja tuonnin lisääntyessä ruotsalaistenkin lautasilta alkoi löytyä merkkejä stressilihasta, kasvuhormonien käytöstä tuotannossa, antibioottilääkityksestä ja muista ikävistä asioista. Valtaosa kuluttajista oli kuitenkin tyytyväisiä halvempaan lihan hintaan ja mahdollisuuteen monipuolistaa perheen ruokalistaa. Britt-Marie puolestaan huomasi, että hänen kotitilallaan teurastamansa ja syömänsä eläinten lihan maku, tuoksu ja muut ominaisuudet erkaantuivat yhä kauemmaksi kaupan myymästä naudanlihasta. Raakakypsytetystä ruhosta leikattu oman karjan liha oli aina mureaa, eikä terveiden ja hyväkuntoisten eläinten lihan ravitsemuksellista arvoakaan ollut mitään syytä epäillä. Britt-Mariella riitti myös asiakkaita, sillä yhä useampi lähialueen perhe halusi ostaa naudanlihan suoraan häneltä. Asiakkaat kokivat saavansa riittävästi vastinetta rahoilleen hankkiessaan lihaa Britt-Marien tilalta, vaikka liha olikin hieman kalliimpaa kuin kaupassa. Lihan laatu oli kuitenkin parempi, ja asiakkaat näkivät, mistä liha oli peräisin ja saattoivat itse todeta tilan eläinten voivan hyvin.

Lihakarjatila

Kysynnän kasvun rohkaisemana Britt-Marie Stegs lähti neuvottelemaan valtakunnallisesti toimivan lihatalon kanssa suuremmasta eläinmäärästä, joka kasvatettaisiin ja teurastettaisiin hänen oman Hälsingestintan-brändinsä nimellä. Tämä ei kuitenkaan käynyt päinsä, sillä lihatalo antoi ymmärtää teurastamossaan teurastettavan vain sen omilla laatu- ja vastuullisuusmittareilla luokiteltua ja brändättyä lihaa.

Oman teurastamon perustaminen oli ainoa vaihtoehto

Yhteistyön kariuduttua valtakunnallisen lihatalon kanssa Britt-Marie Stegs päätti ryhtyä suunnittelemaan omaa yritystä, jossa hän voisi hallita itse tuotannon arvoketjun alusta loppuun. Yrityksen tulisi olla tarpeeksi suuri, jotta kuluttajat huomaisivat uuden toimijan ja haluaisivat ostaa sen tuotteita. Ensimmäiseksi tuli suunnitella ja tilata Ruotsin ensimmäinen suuren kokoluokan liikkuva nautateurastamo. Sopiva yhteistyöyritys, Kometos, löytyi Suomesta. Toiseksi haluttiin tutkimuksen keinoin osoittaa, että tilalla tapahtuva teurastus on eläimille stressitön, ja se näkyy myös lihan laadussa. Kolmanneksi päätettiin, että yhteistyötiloiksi valitaan vain ammattitaitoisimmat ja sitoutuneimmat tuottajat. Näin voidaan olla varmoja, että kaikkien mukana olevien tilojen laatu- ja osaamistaso ovat korkealla. Neljänneksi tuotteiden jäljitettävyys haluttiin toteuttaa siten, että kuluttajat saataisiin kiinnostumaan ja vakuuttumaan siitä.

Hälsingestintanin liikkuvan teurastamon ensimmäinen kokonainen toimintavuosi on nyt takana, ja yritys on teurastanut 6000 nautaa 20-30 naudan päivätahdilla. Liikkuva teurastamo koostuu kahdesta yhdistelmäajoneuvosta, ja mukana kulkee viiden työntekijän tiimi, joista yksi on eläinlääkäri. Kuluvan vuoden aikataulu on jo valmiiksi suunniteltu yhteistyössä sopimustilojen kanssa. Ensimmäinen toimintavuosi osoitti, että kaluston toiminta-alue on toistaiseksi liian laaja, mikä nakertaa yrityksen kannattavuutta. Yrityksessä suunnitellaankin toisen liikkuvan teurastamon hankkimista ja maan jakamista kahteen toiminta-alueeseen. Samoin teurasjätteen suunnitelmallisemmasta hyödyntämisestä tullaan saamaan kustannushyötyjä.

Liikkuva teurastamo

Kuluttaja haluaa tietää mistä naudanliha on peräisin

Liikkuvan teurastamon kanssa yhteistyötä tekevistä nautakarjatiloista 30 % on luomutiloja. Kaikki yrityksen käsittelemä naudanliha myydään Hälsingestintan-brändin nimellä. Tulevaisuudessa kuluttaja voi halutessaan selvittää lihan alkuperän myyntipakkauksessa olevan QR-koodin avulla, jonka kautta on mahdollista saada lisätietoja maatilasta, kuulla kasvattajan ajatuksia toiminnastaan ja etsiä ruokaohjeita. Hälsingestintanilla on myös oma 750-päinen nautakarja, joka toimii tuotannon puskurina. Oman karjan avulla yritys voi lisäksi tuoda uusia avauksia erityisesti karjan risteytysjalostukseen ja esitellä yrityksen toimintaa kiinnostuneille. Muilta osin tuotanto tapahtuu sertifioiduilla tiloilla, joissa noudatetaan yhteisesti sovittuja eläinten ruokintaan, kasvatukseen ja hyvinvointiin liittyviä periaatteita.

Hälsingestintanin asiakaskuntaan kuuluu sekä kaupungeissa että maaseudulla asuvia miehiä ja naisia, ja he ovat useimmiten keskituloisia ja iältään 28 - 60 -vuotiaita. Mielenkiintoisen monenkirjava asiakaskunta arvioi nyt tuotetta ja sen ominaisuuksia. Asiakkaiden joukossa on myös aktiivisia ruokaharrastajia ja ruoka-alan ammattilaisia, jotka vievät keskustelua eteenpäin verkostoissaan. Heistä osa toimii myös tulevaisuuden kulutuksen suunnannäyttäjinä. Heidän kokemuksestaan riippuu, voiko vastuullisen toiminnan uusina mittareina tulevaisuudessa olla lihan kulutuksen väheneminen ja mahdollisimman lyhyt tuotantoketju. Eteenpäin katsova karjankasvattaja pohtiikin, milloin tällaiselle brändille on kysyntää myös Suomessa.

Lihakarjan laidun

Kirjoittaja on Parasta pöytään Pirkanmaalta -hankkeen projektipäällikkö Anu Tuomola